Gabriel Tarde sen tiesi, melkein
Piinallista, maanista, pitkällistä, kiehtovaa...
...on tutustua ja perehtyä taloustieteeseen. Taloustieteen perusta on höttöinen ja siitä seuraa mitä moninaisempi kavalkadi ajattelijoita, koulukuntia ja teorioita. Tähän kaikkeen on vaikea syventyä helposti. On vaikea löytää selkeää polkua, joka kuvailisi taloustiedettä ymmärrettävästi alusta alkaen. Mitä enemmän perehdyn ja luen sitä varmempi olen, ettei taloustiede ole tiede, mutta se voisi olla tiede.
Kaikista taloustieteen ajattelijoista Gabriel Tarde (1843–1904) vaikuttaa todella ymmärtäneen saman. Hän ei tyydy kritiikkiin vaan haluaa enemmän. Seuraavat katkelmat teoksesta Talous ja yhteiskuntateoria II, Risto Heiskala & Akseli Virtanen.
Gabriel Tarde tunnisti taloustieteen ongelmat ja myös siitä seuranneen kapitalismikritiikin ongelmat:
''Tarden mielestä Smithin teokset Moraalituntojen teoria ja Kansojen varallisuus ovat ristiriidassa keskenään. Tämä ristiriita oli selitettävissä Smithin uskonnollisuudella. Smithin aikana nimittäin ajateltiin, että ihminen syntyy luojan käden kautta täydellisenä. Kaikki hänen halunsa ovat täydellisiä ja siten myös pyhiä. Näin ajatellen itsekkyydenkin syynä on hyvää tahtova Jumala, jolloin egoismista tulee hyve ja taloudellinen liberalismi saa jumalallisen oikeutuksen. Smith, jonka lähtökohtana oli ihmisen hyvyys, päätyi 1700-luvun yksinkertaisen jumaluskon kautta hyvyyden vastakohtaan, itsekkyyden pyhittämiseen. Tätten syntyi taloudellinen liberalismi, josta Jumala putosi tarpeettomana pois 1800-luvun ateististen teoreetikoiden myötä. Tuon ajan matemaattisen taloustieteen käsitys itsekkyyden suosiollisuudesta oli vailla perustaa. Oppi homo economicuksesta, jota näkymätön käsi ohjaa, on uskontoa ilman Jumalaa. Peittääkseen teoriansa tyhjyyden taloustieteilijät verhosivat sen matemaattiseen muotoon.”
Adam Smithin olettamusten ottaminen sellaisinaan on ensimmäinen virhe taloustieteelle, mihin kompastuvat niin kapitalistit kuin antikapitalistitkin.
"Tarde katsoi, että myös sosialismi petti siihen kohdistuneet odotukset. Sveitsiläinen taloustieteilijä Simonde de Sismondi seurasi vielä Smithin psykologispainotteisia ajatuksia sympatiasta teoksessaan De la richesse commerciale, jossa hän kuvaa työntekijöiden epäinhimillisiä oloja ja etsii markkinataloudelle inhimillisempiä vaihtoehtoja. Myös ranskalainen utopistisosialisti Charles Fourier ymmärsi psykologiaa: 'Fourier oli ensimmäinen, joka käytti runsaasti hyväkseen psykologiaa etsiessään ratkaisuja taloudellisiin ongelmiin'. Vaikka sosialistiset taloustieteilijät olivat oikeassa siinä, että ihminen on talouden tärkein toimija, hekin päätyivät lopulta järjestelmään, josta ihmisen subjektiviteetti oli – sen ajan tieteen vaatimusten mukaan – kokonaan poistettu”
"Myöhemmin sosialismi kävi läpi samanlaisen muodonmuutoksen kuin liberalistinen taloustiede. Se unohti lähtökohtansa, omaksui tieteen arvovallan ja kivettyi jäykäksi oppirakennelmaksi. Sosialistit menettivät kokonaan kiinnostuksensa psykologiaan ja alkoivat pitää sitä pikkuporvarillisena haaveiluna tai talouden kylmien faktojen moralisointina. Tarde suhtautuu erittäin kriittisesti Marxiin, joka on psychologique economiquen siteeratuin teoreetikko. Arvostelun aiheena on muun muassa se, että Marxin teoria luokkataistelusta on historiallisesti väärä, hänen työnarvoteoriansa taloudellisesti illusorinen ja pääoman analyysinsa perusteiltaan virheellinen. Eräässä esitelmässään Tarde totesi, että marxilaisuudesta on 'pohjimmiltaan kyse siitä, että meitä suostutellaan hyväksymään ajatus, jonka mukaan heidän löytämänsä taloudelliset lait ovat yhteiskunnan perusta ja poliittinen taloustiede on yhtä kuin koko yhteiskuntatiede”
"Maurizio Lazzarato pitää Tarden Marx-kritiikkiä aiheellisena. Lazzaraton mukaan Marxin arvoteoria muistuttaa oudosti Smithin näkymätöntä kättä. Työntekijän subjektiivisesta toiminnasta siirrytään arvon objektiivisuuteen ja konkreettisesta työstä abstraktiin työhön ihmettä muistuttavan mekanismin, kapitalistisen työnjaon, kautta. Tulos on sama kuin Smithin näkymättömän käden tapauksessa – uusien ideoiden, keksintöjen, pienien innovaatioiden ja yhteistyön, yhteen liittyneiden ihmisten luovan energian unohtaminen. Luovan energian purkautuminen edellyttää vapaa-aikaa. Työnarvoteoriat eivät ota vapautta uuden luomisen ehtona lainkaan huomioon”
Tarde tunnistaa taloustieteen hulluuden.
"Loppujen lopuksi mikään siihen mennessä keksitty talousteoria ei tyydyttänyt Tardea, joten hän päätti ryhtyä luomaan uutta teoriaa itse.
…
Aikaisemmissa artikkeleissaan Tarde oli etsinyt taloudellisen arvon määritelmää ja tullut siihen tulokseen, että kuluttajien tekemät valinnat ovat pohjimmiltaan subjektiivisia eivätkä perustu rationaaliseen harkintaan”
Tähän saakka Tarde oli oikeilla jäljillä mutta nopeasti hän alkaa itsekin keksimään melko mielikuvituksellisia teorioita arvon muodostumisesta:
"Arvoa luova yhteistoiminta ei Tarden mukaan synny kapitalistisesta työnjaosta vaan pikemminkin spontaanisti emansipaatiosta, joka tapahtuu traditionaalisten yhteiskuntien hierarkioiden purkautumisen seurauksena”
Hän päätyy itse kritisoimaansa ongelmaan: Pyrkimys määrittää ihmisen toimintaa kaavamaiseksi.
Tämä pyrkimys on se, mikä on johdattanut taloustiedettä niin vankasti harhaan. Ainoa todellisuutta kuvaava johtopäätös on, että ihminen muodostaa arvoa mielivaltaisesti, joskus ennakoitavasti, mutta yhtä usein arvaamattomasti. Tästä ei pidä edes yrittää jatkaa eteenpäin. Tämän arvon muodostumisen ja ihmisen kompleksisen perusluonteen vuoksi ei ole olemassa mitään kaavaa sille miten arvo muodostuu ja tämän asianlaidan tunnistaminen, tunnustaminen ja hyväksyminen kuuluu asettaa taloustieteen lähtökohdaksi. Talous on kompleksista koska ihminen on kompleksinen.
Tarden uutta talousteoriaa luotaavaa ajattelua kuvataan lisää. Siinä keksitään käsitteitä kuten maailmanaika, pääoma-alkio (ja sen värähtely) sirkkalehti-pääoma, ero (alkion kaksoskäsite, molemmat 'epävakaita')... Ja niin edelleen...
Kuitenkin tärkein – ja todellisuutta kuvaava – Tarden huomio on seuraava:
"Arvon alkuperä on kuluttajan haluissa ja uskomuksissa"
Tästäkin voisi vielä muuttaa kuluttajan ihmiseksi, sillä olemme useammin ihmisiä kuin kuluttajia, mutta ihmisinäkin määritämme arvoa asioille.