Adam Smith
Kansojen varallisuus, luku I kappale 5
Hyödykkeiden reaalihinta (työssä mitattuna) ja nimellinen hinta (rahassa)
Adam Smith: Ihmisen ei pidä arvottaa työtä & markkinat määräävät työn arvon luonnollisesti
= rahalla ei ole oikeutusta
—> Vallitsee laissez-fairen ylläpitämä kaaos
Rahan oikeutus: Markkinat määräävät työn arvon puutteellisesti & ihmisen pitää arvottaa työ
= rahalla on oikeutus
—> Vallitsee valittu rahan oikeutuksellinen järjestys
Markkinatalous: Arvo on vaaditun työn määrä
Talous: Arvo on työn järkeilty hyöty
markkinatalous = peliympäristö
talous = koko maailma jossa ihminen liikuttaa ja omistaa rahaa
Rahan oikeutus ei ole ulkoa tuotava uusi toimintatapa vaan se on jo olemassa. Sen lisäksi että se on olemassa se pitää virallisesti tunnustaa, jotta edistys on mahdollista.
Rahan oikeutus ei ole kaoottinen mahdottomuus, sillä se lopulta perustuu ihmisen ja planeetan väliseen talouteen. Tässä taloudessa ihminen ja planeetta pyrkivät tasapainoon. Ihmisen luodessa rahan oikeutusta se vastaa planeetan ja ihmisen välisen kysynnän ja tarjonnan tasapainoiluun. Planeetta tarjoaa resursseja ja kysyy huolenpitoa. Ihminen tarjoaa huolenpitoa ja kysyy resursseja. Tässä tasapainossa rahan oikeutus on ihmisen keino mahdollistaa kaupankäynti planeetan kanssa oman selviytymisensä puolesta. Se on tällöin myös ihmisen ainoa vaihtoehto.(Siksi sitä tapahtuu jo, mutta tapahtuuko tarpeeksi?)
Mitä pienempi rahan oikeutus on, sitä enemmän ihmiset kokevat merkityksettömyyttä
—> Tällä on negatiivisia taloudellisia vaikutuksia kansakunnalle.
—> Mitä enemmän raha kasautuu vauraimmille sitä vähemmän rahaa on käytettävissä muulle osalle väestöstä. Tällöin yhä useampi kokee ettei heidän tekemisillään ole merkitystä, koska heidän tekemisiensä taloudellinen vaikutus on pienempi, koska jaossa oleva taloudellinen palkinto on pienempi. Tällöin ihminen passivoituu ja kokee epämääräistä aggressiota yhteisöä, yhteiskuntaa ja itseänsä kohtaan. Tämän aggression ja turhautumisen lähdettä on vaikea tunnistaa, silloin kun ihmiset elävät ilman ajatusta rahan oikeutuksesta.