Rahan oikeutuksen järkeilystä
Adam Smith sen jo totesi ja sitä olemme mukailleet siitä lähtien: Rahan oikeutus on vaikeaa ja siksi sitä ei kannata tehdä. Entä jos teemme sen kuitenkin? Tehdään se.
Vaatimus rahan oikeutuksesta on jännittävä. Kuka muka saa osoittaa työn ja hyödykkeen arvon? Sinäkö? Eikö koko ajatus johda vain johonkin valvovansilmänDYSTOPIAANjossarahanoikeuttajarankaisee…?
Rahan oikeutuksen ytimessä on epätäydellinen itseään korjaava prosessi. Tämä luonnehdinta korostaa monimutkaisuutta ja niin sen kuuluukin olla. Joidenkin asioiden kuuluu olla vaikeita. Juuri siksi markkinatalous ei toimi. Ajatus siitä että markkinat vain hoitavat hommansa ja muu järjestyy perässä on aivan liian yksinkertainen. Tähän perustuu laissez-fairen passivoiva vaikutus ja rahan oikeutuksen aktivoiva vaikutus ––> ensimmäinen haluaa kirjaimellisesti antaa muiden tehdä (kenen? ei kenenkään.), toinen painottaa sitä että me ryhdymme itse tekemään jotain vaikeaa.
On kuitenkin joitakin seikkoja joiden oivaltaminen johtaa rahan oikeutuksen tarpeen ymmärtämiseen ja sen toteuttamisen eri muotojen hahmottamiseen. Ne tuuppaavat jopa yllättävänkin mukavasti eteenpäin.
Helpottavia ja eteenpäin ohjaavia seikkoja:
– Perustulon vääjäämättömyys […]
– Ekosysteemi[…]
– Miljarditoteamus[…]\
Lisäksi:
Rahan oikeutusta on jo monessa […]